Talvi tahtoi melkein minutkin. Liikaa ahdistavia aamuja, liikaa mörköjä päässä. Liikaa päiviä jotka vain menee ohi tekemättä mitään koska eihuvitajaksauskalla.
Nyt on kuitenkin tullut vähän enemmän valoa ja oon antanut sen tulla paremmin sisään, päästänyt mun luokse. Asiat on paremmin kuin hyvin, koitan saada arjesta enemmän kiinni, toisinaan se onnistuu, toisinaan ei (kuten tänään). Töissäkäyminen on helppoa, samoin kotiin tuleminen, mutta tuntuu että tää on paikka joka imee mut sisuksiinsa turvaan ja josta on kamalan vaikea päästä pois.
Eilinen oli hyvä; kahvia auringossa, randomilla ystäviin törmäämistä pitkin kaupunkia ja suht uus tykkäystyyppi lokakuulta jonka vierestä herään melkein joka aamu. Se on sellanen joka tuo kahvia sänkyyn ja antaa omaa tilaa. Sellainen, joka ei ihan vielä ymmärrä kaikkia mun huonoja vitsejä ja joka silmiä pyöritellen kattelee mun iltavilleilyä, mut joka tuntuu silti olevan mulle niin hyvä siitäkin huolimatta että mun pääni muistuttaa aika ajoin lähinnä vuoristorataa. Meillä on vain aikaa opiskellessa toisiamme.
Vuosi vaihtui (valojen loisteessa Kuivaamolla parhaiden tyyppien kanssa) enkä ole jaksanut laittaa kalenteriin yhtäkään merkintää. En työvuoroja, en koulupäiviä, en mitään. Äsken kuitenkin varasin tutustumiskäynnin doboon koiran kanssa ja mietin että pitäisiköhän sitä vihdoin.
Eilen ostin myös tussit ja vesivärit ja lisää suitsukkeita ja oon katsonut ihan liikaa Skamia, mutta tuntuu silti että aika vain valuu sormien läpi enkä saa juuri mitään aikaiseksi - mutte ehkäpä nyt keväällä sitten?
Jos alottaisi siitä että keittäisi lisää kahvia.
