EI SANOTA ELÄMÄLLE EI

Tänään mä kävelin hajamielisenä ja väsyneenä päin liikennetolppaa kun piti mennä bussiin ja iltaisin oon nukkumaanmenovalmis jo kahdeksan aikaan mutta pääsen kunnolla uneen vasta puolenyön maissa kun nukkumisaikaa jää neljästä viiteen tuntiin. Työharjoittelu, koulu ja työt syö vähän jaksamista, mutta kohta onkin enää vain työt koulun jäätyä lomalle ja työharjoittelunkin oon saanut pian pakettiin. Paljon on väsyttänyt mutta paljon oon myös oppinut; osaan nykyään putsata hevosten kaviot ja ymmärrän niiden sielunelämästä enemmän kuin ennen, lisäksi osaan tunnistaa puulajeja ja eri kasveja ja niiden ominaisuuksia ja siitä kuuluu kiitos ihan mahtavalle ja työhönsä paneutuneelle opettajallemme.

Osaan ajaa myös traktoria, liittää tietokoneen isoon näyttöön niin että Netflixin ja Salkkareiden katsominen on kivempaa ja viimepäivinä kun oon ollut yksin mutten yksinäinen, oon tajunnut että oma aika on tärkeetä ja joskus vaan täytyy saada olla vähän kauempana että voi taas olla lähellä.

Mietin yhtenä iltana että koti näyttää kirpputorilta (paras kaveri sanoi samaa) mutta on vähän kodikkaampi kun hankin tänne neljälläkympillä ison sohvan ja pojat asensi seinälle kissoille omat kiipeilyhyllyt. Mattojen paikkoja vaihtamalla tulee jotenkin raikkaampi olo, vaikka hetken helpotushan se vain on - kyllästyn niin helposti.

Käytiin yhtenä päivänä kirjastossa, tarkoitus oli hakea vain pari kirjaa kasvintunnistusta ja kasviota varten - mukaan tarttui kuitenkin useampi aivan liian kiinnostava. Ajattelin keskittyä paremmin taas lukemiseen

 ja kivojen asioiden tekemiseen sen sijaan että vittuunnun ja stressaan itseni lähes tainnoksiin. Siinä ei saavuta mitään. Lukeminen on kivaa ja kehittävää, vielä vaan kun löytäisin sen keskittymisen kultaisen keskitien jonka ei luulisi olevan vaikeaa mut on silti aina vähän kuitenkin.

Mietittiin myös että elokuvien lisäksi (ollaan käyty pienen ajan sisällä jo kahdessa, toinen ei ollut niin hyvä mutta Pikku Prinssi sai itkemään, mutta ihmekös tuo koska onhan se nyt tarinana ihan mah-ta-va) voitaisiin alkaa yhdessä tekemään kaikenlaista jännää mihin ei liity kännykät tai muut masiinat ja tultiin tulokseen että toiselle ääneen lukeminen voisi olla hauskaa, ihan kuin lapsena kun äiti luki meille.

 Vielä työharjoittelusta päästyäni en tiennyt mitä tämä päivä toisi tullessaan mutta noh, se toi kivat tyypit ja Zarillovisiitin sekä uuden tuttavuuden joka pyöräili vastaan ja kysyi juodaanko kahvia jos mulla ei oo mitään. Niin me istuttiin olkkarissa ja parvekkeella ja jauhettiin vaikka ja mitä. Siis me, jotka ei olla ennen juurikaan muuta toisillemme puhuttu kuin moi, hädintuskin muistettiin toistemme nimiä. 

Toivottavasti huominen olisi yhtä mielenkiintoinen ja mukaansatempaava päivä, sen ainakin tiedän ettei näitä neliöitä tarvi jakaa yksinään; mun tyyppi tulee kotiin.

ps. tulipas ärsyttävän pienellä tekstit, blogger ei anna tehdä suurempanakaan, voi juku.

KELTAINEN TOUKOKUU

 Toukokuu on antanut paljon vaikka vastahan se on aluillaan. On ollut vappua rakkaiden ystävien kanssa, siskojen ja äidin vierailua meidän kodissa, vapaa-aikaa just sen verran että jaksan sykkiä koko kesäkuun työpaikan, työharjoittelupaikan ja koulun välillä (oiekasti koko kesäkuu on supertäynnä näitä edellämainittuja) sekä ennen kaikkea; aurinkoa. Lähestulkoon jokaisena päivänä ollaan retkeilty puistoihin istumaan, milloin kirjan, milloin eväiden ja milloin pupun tai koiran kanssa. Pisamia on tullut lisää ja oon löytänyt itsestäni sellaisen pienen auringonottonautiskelijan, mitä en ennen ole ollut.

Elämä tuntuu hyvältä, mut toisinaan möröt valtaa mielen. Kaipaisin kovasti jonnekin rauhaisaan paikkaan, vaikka mökille tai metsään, hyvällä porukalla tai yksin. Hetkeksi pois kaupungin vilinästä. Eilen oltiin koulussa ja istutettiin kuusentaimia,(se oli tosi terapeuttista ja rentouttavaa ja ajatus siitä että niistä tulee joskus isoja puita on mun mielestä tosi kutkuttava) eikä liikenteen ääniäkään juuri ollut ja just silloin tajusin mitä kaipaan; hiljaisuutta, vähän rauhaa. Jos vaikka kesällä pääsisi jonnekin mökille?

Tuntuu hassulta ajatella että kesä on än yy tee nyt. Kesä menee osittain töissä, osittain muita juttuja tehden; toukokuun 21.päivänä olisi Espoossa häät ja kolmaskymmenes aloitan työharjoittelun hevostallilla. Toivon kuitenkin että ehdin tehä muitakin kesäjuttuja; haaveissa olisi mökki tai metsäretki, visiittejä äidin luo ja Hauholle, aamuun asti valvomista, kesäsateita ja puistohengaamista, hyvää musiikkia, ja lupasinhan mä lähteä käymään kavereiden luona vanhalla asuinpaikkakunnalla, mikä toisaalta on niin metsässä että siellä jos jossain saa olla rauhassa.

Luovuuskin on hukassa; just kun pitäisi piirtää huomiseksi jotain suunnitelmia mitä aion omin pikku kätösin koulun puutyökurssilla rakennella, huomenna olisi taas tiedossa kaksi päivää Hyvinkäällä asumista. Onnekseni kiva koulu, uusi ystävä ja ihan ookoo asuntola tekee reissusta sellaisen että lähden kyllä matkaan enemmän kuin mielelläni, parin päivän paussi Tampereesta tekee kyllä varmasti hyvää.

Ihanaa toukokuuta teillekin tyypit.

UUSI ALKU

Joskus tuntuu älyttömän hyvältä jättää asioita taakseen, painaa sitä delete-nappia vaikka alkuun se tuntuisikin vieraalta ja vähän ikävältäkin asialta. Niin kävi tämän blogin kanssa. Kyllästyin, väsähdin ja koko blogin ajatteleminenkin tuntui ihan käsittämättömältä pakkopullalta. Yhtenä päivänä päähän tulvahti ajatus siitä että mitä jos nyt sitten kuitenkin?
Pian jo huomasin kirjoittavani vanhaa tuttua osoitetta osoiteriville ja naps, blogi takaisin muillekin näkyviin. Mutta delete-nappia en unohtanut painaa - sinne lähti kaikki edelliset päivitykset, kuvat ja muistot, kaikki. Mut tän tarkoitus olikin olla uusi alku, uusi yritys.

Puhdas pöytä, uusi sivu (ja mitä näitä nyt on) tuntuu hyvältä, ja tavallaan tammikuussa alkoi elämässänikin uusi vaihe: pääsin vihdoinkin opiskelemaan eläinalaa, jonne olen hinkunut vuosikaudet.

Huhtikuun ensimmäinen päivä muutettiin muuttotavarat yhteiseen kotiin Kalevaan jossa tuntuu olevan kaikki lähellä, joskus ehkä vähän liiankin. Itse muuttopäivä tuntui olevan katastrofi sillä sairastuin oksennustautiin samaan syssyyn mutta noh, esteet ja vastoinkäymiset on tehty voitettavaksi ja niin tein nytkin.

Muutoinkin elämä rullaa paremmin kuin aikoihin enkä osaa oikein muuta sanoa kuin että tervetuloa takaisin seuraamaan sitä.